Ilmastolaki jaksaa liikuttaa: paikallistoimijan näkökulma

Torstaina 24.2. Polttava Kysymys luovutti viimeisimpiä paperisia ilmastolakikortteja puolueiden piiritoimistoille. Helsingissä kortit luovutettiin SDP:n Eero Heinäluomalle ja Kokoomuksen Sampsa Katajalle. Kuvia tapaamisista löydät täältä.

Olin mukana paikallisryhmän edustajana, eikä se tainnut jäädä epäselväksi. Hymyilin ja mietin, että pitäisi varmaan sanoa jotain. Olen toki tavannut kansanedustajia ennenkin: Polttavan Kysymyksen kansalaislobbauksessa viime syksynä tapasin kolme kansanedustajaa. Viimeisimmässä tapaamisessa aloin saada jo lähes kokonaisia lauseita suustani.

Tällä hetkellä Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirissä lain kannattajiksi on ilmoittautunut 239 ehdokasta, 71 on sanonut ei ja 330 ei ole ilmaissut kantaansa.

Heinäluoman ja Katajan tapaamisista jäi tunne, että taas on tehty jotain. Tapaaminen on tehokasta vaikuttamista, mutta siinäkin on ansansa. Ei ole helppoa argumentoida uskottavasti. Kysymykset, väitteet, liioittelut ja vähättelyt tulevat nopeasti ja reagointiaika on lyhyt. Vaikka tilanteeseen olisi valmistautunut, aina tulee yllätyksiä. Siksi haluaisin korostaa muutamia asioita.

Vaikka Suomi on pieni, on sillä silti vaikutusvaltaa EU:ssa. Monet suuret jäsenmaat ovat tiukempien päästövähennystavoitteiden takana: Tanskan, Saksan, Iso-Britannian, Espanjan, Portugalin, Tsekin, Puolan, Slovakian ja Unkarin ympäristöministerit ovat ilmaisseet tukensa EU:n päästövähennystavoitteen kiristämiseksi. Ilmastolaki voisi luoda suotuisaa painetta ilmastotoimille viimein myös Suomen puolelta.

Päästöjen vähentäminen ei ole automaattisesti pois jostain muusta – päinvastoin, hyötyjä on runsaasti. Tiiviissä yhdyskuntarakenteessa pyörä ja bussi kulkevat entistä jouhevammin, ruokavalion kasvispainotteisuus kohentaa yleistä terveyttä ja uusiutuviin satsaaminen luo uudenlaisia työpaikkoja. Kuka tietää, millainen uusi nokia vihreästä teknologiasta voikaan tulla!

Ilmastonmuutoksen kannalta seuraavat kymmenen vuotta ovat tärkeitä – nyt jos koskaan kannattaa miettiä, kenelle äänensä antaa. Ilmastolain kohtalo voi olla pienestä kiinni. Äänestä ilmastolain puolesta ja ole mukana rakentamassa kestävämpää tulevaisuutta!

Tulossa on vielä tempaus ennen ennakkoäänestystä. Tule katsomaan tai vaikka tekemään: kaikki ovat tervetulleita mukaan myös paikallistoimintaan!

Eveliina Laurila toimii ilmastolain puolesta Helsingin Polttava Kysymys -ryhmässä.