Laura Meller

Laura Meller

Polttava Kysymys kiritti demareita työssä vahvan ilmastolain varmistamiseksi

Bookmark and Share

pe 25. toukokuuta 2012 00:00:00

Polttava Kysymys -ilmastolakikampanja kiritti sosialidemokraatteja työskentelemään vahvan ilmastolain puolesta. Polttava Kysymys -kampanjan toimijat keräsivät demarivaikuttajien lupauksia työskennellä vahvan ilmastolain puolesta Kasvot vahvan ilmastolain puolesta -tempauksessa SDP:n puoluekokouksen yhteydessä Marina Congress Centerin edessä torstaina ja perjantaina.

- Sosialidemokraatit ovat linjanneet olevansa ilmastolain kannalla. Jyrki Kataisen hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut ilmastolakiesityksen valmisteluun, mutta lakiesityksen sisältö on avoin. Kannustamme demareita työskentelemään yhdessä muiden puolueiden kanssa oikeudenmukaisen, vahvan ja kattavan ilmastolain aikaansaamiseksi, Maan ystävien ilmastokampanjavastaava Laura Meller sanoo.

Polttava Kysymys kerää myös muiden puolueiden puoluekokousten yhteydessä lupauksia työskentelystä vahvan ilmastolain puolesta. Lisäksi kampanja kerää tavallisten kansalaisten tuenilmauksia vahvalle ilmastolaille kesän aikana ympäri Suomen järjestettävissä Kasvot vahvan ilmastolain puolesta -tempauksissa.

Kasvot vahvan ilmastolain puolesta -tempauksessa kerätyt kuvat demarivaikuttajista ovat osoitteessa www.polttavakysymys.fi/kasvot
Osoitteesta löytyvät myös viime viikonloppuna vihreiden puoluekokouksessa kerätyt kuvat vihreiden vaikuttajien tuenilmauksista vahvalle ilmastolaille sekä helsinkiläisten ja tamperelaisten kansalaisten kasvoja vahvan ilmastolain puolesta.

Lisätietoja Polttava Kysymys -kampanjan toimijoilta:

Laura Meller, Maan ystävien ilmastokampanjavastaava, 044 5377 193,
laura.meller@maanystavat.fi

Kaisa-Reeta Koskinen, Greenpeacen energiavastaava, 040 7641 012,
kaisa-reeta.koskinen@greenpeace.org

Polttava Kysymys -kampanjan suosittelemat ilmastolain tärkeimmät elementit ovat saatavilla osoitteessa www.polttavakysymys.fi/mika_ilmastolaki sekä Kasvot vahvan ilmastolain puolesta -tempauksessa torstaina 24.5. klo 9-11 ja perjantaina 25.5. klo 9-11.

Information på svenska:

Jonas Biström, ordförande för Jordens vänner, 044 021 6668,
jonas.bistrom@maanystavat.fi

« Takaisin


Blogi

Pyöräkulkue ministereille: vahva ilmastolaki, ei saastuttajien paapomista

25.04.2013

Eilen illalla 24.4. kymmenet ilmastonmuutoksesta huolestuneet kansalaiset pyöräilivät Polttava Kysymys – kampanjan pyöräkulkueessa vahvan ilmastolain puolesta. Kulkue lähti matkaan Valtioneuvoston linnan edustalta aurinkoisissa ja innostuneissa tunnelmissa ja kiersi niiden ministeriöiden kautta, joiden ohjauksessa hallituksen esitys ilmastolaiksi valmistellaan.

Lue lisää »


Näennäisistä näkyviin ratkaisuihin! – Pyöräkulkue kannustaa Suomen ilmastopolitiikkaa liikkeelle

11.04.2013

Ilmastonmuutoskeskustelussa yhä enemmän huomiota kiinnitetään sopeutumiseen. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että nykyinen kehityskulku on johtamassa tilanteeseen, jossa suurin osa ihmiskunnasta ja ekosysteemeistä ei voi sopeutua ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen riippuu nyt tehtävistä päätöksistä ja niiden toteutuksesta.

Lue lisää »


Lumiukot kiirehtivät vahvan ilmastolain valmistelua

12.02.2013

Lumiukot kannustivat Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta vastaavia ministereitä valmistelemaan kiireesti vahvan ilmastolain. Lumiukkojen mielenilmauksia järjestettiin laskiaistiistaina 12.2. 12 paikkakunnalla ympäri Suomen. Helsingissä lumiukot nousivat eduskuntatalon edustalle vaatimaan ministeri Haglundilta, Kiurulta, Koskiselta, Kyllöseltä, Niinistöltä, Räsäseltä, Urpilaiselta ja Vapaavuorelta ilmastopolitiikkaan ryhtiä.

Lue lisää »



Tapahtumat

ma ti ke to pe la su
29 30 01 02 03 04 05
06 07 08 09 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31 01 02