Laura Meller

Laura Meller

Tule mukaan: tehdään vuodesta 2012 suomalaisen ilmastopolitiikan juhlavuosi

Bookmark and Share

ma 12. joulukuuta 2011 00:00:00

Tulkinnat YK:n ilmastoneuvottelujen tuloksista Durbanissa vaihtelevat. Ympäristöministeriö luonnehtii tulosta tärkeäksi saavutukseksi: neuvottelu tulevan sopimuksen rakenteesta nytkähti eteenpäin. Ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöt ovat pettyneitä ja huolestuneita, sillä päätöksistä puuttuu sisältö.

Kansainvälisissä neuvotteluissa on päästävä prosessin ympärillä pyörivästä väännöstä konkreettisiin toimiin. Tositoimista sopiminen ei onnistu, koska maiden hallitukset eivät ole ymmärtäneet ilmastokatastrofin uhkan vakavuutta. Climate Action Networkin ja Germanwatchin vertailun mukaan yksikään maa ei tee tarpeeksi ilmastokatastrofin torjumiseksi. Saastuttavaan energiaan perustuva teollisuus hyötyy ilmaston tärväämisestä ja tekee kaikkensa, jotta saisi jatkaa tuhoisia puuhiaan vielä vähän aikaa. Niin kauan, kuin hallitukset kuulevat näitä menneisiin aikoihin takertuvia jättiläisiä mieluummin kuin omia kansalaisiaan, valmiutta kotimaan toimiin ei ole. Tällöin lienee turha odottaa vahvoja sitoumuksia kansainväliselläkään tasolla.

Durbanissa EU ja Suomi kasvattivat painetta yhteistyöllä vähiten kehittyneiden maiden ja pienten saarivaltioiden kanssa. Ensi vuoden aikana on haettava sisältöä sopimukseen ja lisää vipuvartta neuvotteluihin kotimaan toimista.

Vuosi 2012 on suomalaisen ilmastopolitiikan supervuosi: hallituksen on määrä päivittää kotimainen ilmasto- ja energiastrategia, päättää suhtautumisestaan EU:n yhteisen tavoitteen kiristämiseen sekä valmistella ilmastolaki varmistamaan päästövähennysten toteutuminen. Tässä työssä tarvitaan meitä jokaista. Päättäjien on kuultava, että edellytämme heiltä todellisia toimia ilmastokatastrofin torjumiseksi.

Ensi vuoden aikana Suomen täytyy

  • Sitoutua vähintään 40 prosentin kotimaisiin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä (verrattuna vuoden 1990 tasoon)
  • Vaatia ilmastotieteen mukaista, vähintään 40 prosentin tavoitetta EU:n yhteiseksi tavoitteeksi
  • Laatia vahva ilmastolaki, joka varmistaa päästöjen vuosittaisen vähenemisen. Vuosisadan puoleenväliin mennessä kotimaan päästöt on saatava lähelle nollaa.

Polttava Kysymys raivaa tietä ministerien ja kansanedustajien luo sinulle ja yli viidelle miljoonalle suomalaiselle. Päättäjät ovat saaneet jo kymmeniätuhansia viestejä vahvan ilmastolain puolesta. Tämä työ kannattaa – hallitusohjelmassa ei sovittu ilmastolaista sattumalta, vaan koska me vaadimme sitä yhdessä. Nyt on varmistettava, että lopputulos on tarkoituksenmukainen.

Tule mukaan tekemään ensi vuodesta kotimaisen ilmastopolitiikan ennennäkemätöntä juhlavuotta!

Lisää Durbanin ilmastokokouksesta: Ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen Durban-blogi ilmasto.org/durban

 

« Takaisin


Blogi

Lumiukot vaativat vahvaa ilmastolakia tänään ympäri Suomen

21.02.2012

Polttava Kysymys -kampanjan lumiukot nousevat tänään yhdeksällä paikkakunnalla kannustamaan maamme päättäjiä kunnianhimoisen ja oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan tekemiseen. Helsingissä lumiukot saapuvat eduskuntatalon eteen klo 13-15.

Lue lisää »


Vahva ilmastolaki liikutti lumiukkoja -kuvakooste

21.02.2012

Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjan lumiukot nousivat tänään tiistaina puolustamaan vahvaa ilmastolakia ja ilmastotieteen mukaisia päästövähennystavoitteita eri puolilla Suomea Helsingistä Rovaniemelle.

Lue lisää »


Polttava Kysymys selvitti presidenttiehdokkaiden näkemykset ilmastovastuusta

15.01.2012

Presidenttiehdokkaiden näkemyksissä Suomen roolista ilmastokatastrofin torjunnassa on eroja, ilmenee Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjan vaalikoneesta. Polttava Kysymys -kampanja julkaisee presidenttiehdokkaiden näkemykset ilmastonmuutoksen torjunnasta Yhden kysymyksen vaalikoneessa sunnuntaina, viikkoa ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta.

Lue lisää »



Tapahtumat

ma ti ke to pe la su
30 31 01 02 03 04 05
06 07 08 09 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 01 02 03 04