Ilmastolaki vauhdittaa kansainvälistä ilmastopolitiikkaa

Kansainvälisen ilmastopolitiikan yli 20 vuotta kestänyt taival on ollut alusta asti kivinen. Laillisesti sitovan ja riittäviin päästövähennyksiin velvoittavan maailmanlaajuisen sopimuksen aikaansaaminen ei ole onnistunut Kööpenhaminan ja Cancunin neuvotteluissa vallinneen luottamuspulan vuoksi. Osapuolet odottavat passiivisesti muiden tekevän ensimmäisen siirron ja ryhtyvän toimeen ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Varovaisuuden syynä on pelko siitä, että oma valtio joutuisi kantamaan kohtuuttoman suuren taakan ilmastotalkoissa.

Kansallisten ilmastolakien säätäminen voisi avata kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden lukkoja. Vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittavan ilmastolain säätäminen osoittaa, että valtio on oikeasti sitoutunut vähentämään päästöjä kunnianhimoisesti ja pitkäjänteisesti. Tämä lisää luottamusta neuvotteluosapuolten välillä vähentämällä muiden pelkoa siitä, että oma valtio saa kilpailijoitaan raskaamman päästövähennystaakan kannettavakseen.

YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokouksessa Cancúnissa valtiot tunnustivat kuilun luvattujen ja tarvittavien päästövähennysten välillä. YK:n ympäristöjärjestö UNEP:n selvitys^[1] osoittaa, että maiden päästövähennyssitoumukset vuoteen 2020 mennessä muodostavat optimististen oletusten mukaan enintään 60 % tarvittavista vähennyksistä, jotta ilmaston lämpeneminen on mahdollista pysäyttää alle kahden asteen. Ilmastolakiin sitoutuminen olisi oivallinen tapa osoittaa vahvaa tahtoa kuroa tuo kuilu kiinni.

Erityisen suurta epäluottamus on rikkaiden ja köyhien valtioiden välillä. Ilmastonmuutos on pääasiassa rikkaiden aiheuttama ongelma, mutta niillä ei ole vaikuttanut olevan halua kantaa vastuutaan täysimääräisesti sen enempää kotimaisten päästövähennysten kuin köyhien tukemisen osalta. Köyhät valtiot tarvitsisivat pian yli 200 miljardia euroa vuodessa päästövähennysten toteuttavmiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Rikkailla valtioilla on kuitenkin vaikeuksia saada kasaan edes paljon tätä vaatimattomampaa lyhyen aikavälin apupakettia. Kansallisten ilmastolakien säätäminen näyttäisi rikkaiden maiden olevan luottamuksen arvoisia edes kotimaisten päästövähennysten osalta.

Suomen ilmastolaki ei tietenkään yksinään määrää kansainvälisen ilmastopolitiikan suuntaa, mutta merkityksellinen se on silti. Suomella on EU:ssa huomattavaa vaikutusvaltaa, jota se on tosin valitettavasti käyttänyt tähän asti EU:n ilmastositoumusten vesittämiseen. Ilmastolakikampanjoita on käynnissä 17 Euroopan maassa ja Iso-Britanniassa on jo ilmastolaki. Jokainen ilmastolain säätävä valtio parantaa tuntuvasti ilmastolakikampanjoiden onnistumisen mahdollisuuksia muualla.