Lumiukot ilmastolain puolesta valtaavat Suomen laskiaistiistaina 21.2.2012
Laskiaistiistaina 21. helmikuuta Polttava Kysymys -kampanjan lumiukot nousevat ympäri Suomen, Lapista pääkaupunkiin, kannustamaan maamme päättäjiä kunnianhimoisen ja oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan tekemiseen.
Kaikki lumiukot vaativat yhteen ääneen kahta asiaa: Suomen on säädettävä vahva ilmastolaki ja sitouduttava 40 % päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Tämä on vähintä, mitä Suomi ja muut EU-maat voivat tehdä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Lumiukot tahtovat, että vuodesta 2012 tulee Suomen ilmastopolitiikan juhlavuosi, jonka aikana tehdään merkittäviä ja rohkeita tulevaisuuteen tähtääviä ratkaisuja.
Lumiukkojen mielenilmaus järjestetään jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna lumiukot saapuvat sankoin joukoin myös suoraan eduskuntatalon eteen - onhan vuosi 2012 Suomen ilmastopolitiikan kannalta todella merkittävä. Tänä vuonna hallituksen on määrä valmistella ilmastolaki varmistamaan päästövähennysten toteutuminen, päivittää kotimainen ilmasto- ja energiastrategia ja päättää suhtautumisestaan EU:n yhteisen tavoitteen kiristämiseen. Lumiukot kertovat, että Suomi pystyy näyttämään esimerkkiä maailmalle hyvän ilmastopolitiikan tekijänä. ”Meillä on kaikki mahdollisuudet, nyt tarvitaan päätöksiä!” muistuttavat lumiukot.
Tule mukaan rakentamaan lumiukkoja ja kirittämään Suomi hienoon ilmastovuoteen! Valitse sopiva paikkakunta ja nappaa ystäväsi mukaan hauskaan talviriehaan! Jos et löydä paikkakuntaasi alla olevasta listasta, ja haluaisit järjestää lumiukkotempauksen, ota rohkeasti yhteyttä.

Talvisin terveisin,
Henna-Elise Selkälä
Polttava Kysymys -kampanja
hennaelise.selkala@gmail.com
p. 0405597759
Lumiukkotempaukset paikkakunnittain:
Helsinki
Eduskuntatalon tempaus järjestetään 21.2.2012 klo 13-15. Yhteyshenkilöt: Minna Teittinen: minna.teittinen@helsinki.fi, 0408617388
Oulu
Otto Karhin aukio klo 15. Yhteyhenkilö: Marianne Mäntyoja: mmantyoj@mail.student.oulu.fi, 0415509300
Rovaniemi
Lapin maakuntakirjaston edustalla klo 14-17. Yhteyshenkilö: Anna-Leena Muotka annaleena.muotka@gmail.com, 0504647272
Joensuu
Joensuun tori klo 13-17. Yhteyshenkilö: Eija Kärkkäinen eikarkka@student.uef.fi, 0400-600919
Lappeenranta
klo 16-18
Tampere
Sorin aukio klo 13-17. Yhteyshenkilö: Anna Heinonen anna.heinonen@uta.fi, 0504344943
Turku
Vartiovuori klo 14-17. Yhteyshenkilö: Ina Biström ina-karen@abo.fi 044 319 1188
Pori
Huom! Lumiukkotempaus järjestetää 17.2.2012 klo 10-14 Eetunaukiolla.
Yhteyshenkilö: Tapio Solala
Jyväskylä
Huom! Tempaus järjestetään muista poiketen 6.3.2012 Jyväsjärven jäällä Snowdayn yhteydessä. Yhteyhenkilö: Vilhelmiina Alaoja vilhelmiina.l.alaoja@jyu.fi 0408238802
13.05.2012
Polttavan Kysymyksen kesäkiertue starttasi äitienpäivänä. Kiertue tarjoaa ihmisille mahdollisuuden antaa kasvot kampanjalle vahvan ilmastolain puolesta.
21.02.2012
Polttava Kysymys -kampanjan lumiukot nousevat tänään yhdeksällä paikkakunnalla kannustamaan maamme päättäjiä kunnianhimoisen ja oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan tekemiseen. Helsingissä lumiukot saapuvat eduskuntatalon eteen klo 13-15.
21.02.2012
Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjan lumiukot nousivat tänään tiistaina puolustamaan vahvaa ilmastolakia ja ilmastotieteen mukaisia päästövähennystavoitteita eri puolilla Suomea Helsingistä Rovaniemelle.
| « | toukokuu | » | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
| 30 | 01 | 02 | 03 | 04 | 05 | 06 |
| 07 | 08 | 09 | 10 | 11 | 12 | 13 |
| 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 |
| 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 |
| 28 | 29 | 30 | 31 | 01 | 02 | 03 |