9 Paavo Arhinmäki 4stars.jpg

Kantani on, että Suomen ja EU:n tulee olla edelläkävijöitä globaalissa ilmastopolitiikassa ja meidän on ajettava tiukkoja kansainvälisiä päästörajoituksia. On hyvä, että Durbanin kokouksessa päästiin
yksimielisyyteen uuden ilmastosopimuksen valmistelusta, ja että siihen tulevat myös maailman nopeasti kasvavat taloudet mukaan. EU voi olla edelläkävijä päästörajoituksissa, ja toivon Suomen näyttävän esimerkkiä päästöttömään maailmaan siirtymisessä. Yksi keino tähän ovat kunnalliset ilmastotavoitteet. Kannatan ilmastolakia, jossa säädetään vuosittain pienenevistä päästöistä.

arhinmaki_130.jpg"Kannatan tavoitetta. Ilmaston muutoksen pysäyttäminen on ihmiskunnan tärkeimpiä ja kiireellisimpiä haasteita. Jos ilmaston lämpeneminen päästetään liian pitkälle, sen pysäyttäminen voi olla jo myöhäistä.

Kaikkien maailman maiden pitää kantaa vastuunsa tässä asiassa. Eniten päästöjä tuottavilla teollistuneilla mailla vastuu on tietysti suurin. Siksi nykyinen hallitus on ohjelmassaan sitoutunut ilmastolain säätämiseen, joka voi omalta osaltaan olla pysäyttämässä tätä kehitystä."

Arvosteluperusteet

Takaisin vaalikoneen etusivulle


Blogi

Kasvot vahvan ilmastolain puolesta -kesäkiertue starttasi äitienpäivänä

13.05.2012

Polttavan Kysymyksen kesäkiertue starttasi äitienpäivänä. Kiertue tarjoaa ihmisille mahdollisuuden antaa kasvot kampanjalle vahvan ilmastolain puolesta.

Lue lisää »


Lumiukot vaativat vahvaa ilmastolakia tänään ympäri Suomen

21.02.2012

Polttava Kysymys -kampanjan lumiukot nousevat tänään yhdeksällä paikkakunnalla kannustamaan maamme päättäjiä kunnianhimoisen ja oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan tekemiseen. Helsingissä lumiukot saapuvat eduskuntatalon eteen klo 13-15.

Lue lisää »


Vahva ilmastolaki liikutti lumiukkoja -kuvakooste

21.02.2012

Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjan lumiukot nousivat tänään tiistaina puolustamaan vahvaa ilmastolakia ja ilmastotieteen mukaisia päästövähennystavoitteita eri puolilla Suomea Helsingistä Rovaniemelle.

Lue lisää »



Tapahtumat

ma ti ke to pe la su
30 01 02 03 04 05 06
07 08 09 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 01 02 03