Kuntatalous kriisissä — mistä rahat palveluihin

Sote-uudistus siirsi kuntien suurimman menoerän — sosiaali- ja terveyspalvelut — hyvinvointialueille. Samalla kuntien tuloja leikattiin vastaavasti. Teoriassa kuntien talouden piti keventyä, mutta todellisuus on osoittautunut monimutkaisemmaksi.

Monet kunnat kamppailevat edelleen talousongelmien kanssa, ja uudet haasteet ovat korvanneet vanhat.

Uusi rooli, vanhat ongelmat

Kuntien tehtäväkenttä on sote-uudistuksen jälkeen keskittynyt koulutukseen, varhaiskasvatukseen, infrastruktuuriin, maankäyttöön ja kulttuuripalveluihin. Nämä ovat yhteiskunnan peruspilareita, mutta niiden rahoittaminen on monelle kunnalle vaikeaa.

Verotulojen kehitys vaihtelee voimakkaasti kuntien välillä. Kasvukeskukset pärjäävät kohtuullisesti, mutta väestöään menettävät kunnat joutuvat yhä ahtaammalle. Veropohja kutistuu samalla kun infrastruktuurin ylläpitokustannukset pysyvät ennallaan tai kasvavat.

Kuntaliiton arvion mukaan kolmannes Suomen kunnista on taloudellisesti erittäin haavoittuvassa asemassa. Alijäämäisten kuntien määrä on kasvanut, ja kriisikuntamenettelyjä on jouduttu käynnistämään useammin.

Investointivelka kasvaa

Suomen kuntien infrastruktuuri — koulut, päiväkodit, tiet, vesihuolto — on monin paikoin vanhenemassa. Korjausvelka on kasvanut vuosikymmenien ajan, ja nyt se alkaa näkyä konkreettisesti.

Sisäilmaongelmat kouluissa ja päiväkodeissa ovat tuttuja ympäri maan. Vesijohtoverkostojen vuodot aiheuttavat merkittäviä taloudellisia tappioita. Tieverkosto rapautuu erityisesti harvaan asutuilla alueilla.

Investointien lykkääminen on lyhyellä aikavälillä helppo ratkaisu budjettipaineiden alla, mutta pitkällä aikavälillä se tulee kalliimmaksi. Ongelmat kertaantuvat ja korjauskustannukset kasvavat.

Elinvoimapolitiikka keskiöön

Kuntien rooli elinvoiman edistäjänä on korostunut. Kaavoitus, elinkeinopolitiikka ja vetovoimaisuus ovat nousseet kuntajohtamisen ytimeen. Kunta, joka onnistuu houkuttelemaan asukkaita ja yrityksiä, selviytyy — muut kuihtuvat.

Kilpailu asukkaista ja yrityksistä on kiihtynyt. Kunnat tarjoavat tontteja edullisesti, investoivat vapaa-ajan palveluihin ja markkinoivat itseään aggressiivisesti. Kaikki eivät kuitenkaan voi voittaa tässä kilpailussa.

Kaupungistumisen megatrendi jatkuu, ja pienten kuntien on vaikea kääntää muuttoliikkeen suuntaa. Etätyön yleistyminen on tuonut joillekin kunnille uutta toivoa, mutta vaikutus on toistaiseksi ollut rajallinen.

Kuntaliitokset taas keskustelussa

Kuntarakennekeskustelu on palannut poliittiselle agendalle. Suomessa on edelleen yli 300 kuntaa, joista monet ovat väestöpohjaltaan hyvin pieniä. Kriitikot kysyvät, onko näin hajautunut kuntarakenne enää tarkoituksenmukainen.

Kuntaliitokset ovat poliittisesti vaikeita. Paikalliset identiteetit ovat vahvoja, ja pelko palvelujen katoamisesta jarruttaa uudistuksia. Vapaaehtoisten liitosten määrä on vähentynyt lähes olemattomiin.

Pakkoliitoksia ei yksikään puolue rohkene ehdottaa, mutta käytännössä monet pienet kunnat ovat jo nyt riippuvaisia naapurikuntien palveluista. Rajat hämärtyvät hiljalleen ilman virallisia päätöksiäkin.

Verotus kiristyy

Monet kunnat ovat nostaneet veroprosenttejaan tasapainottaakseen talouttaan. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kuntaveron ja muiden verojen yhteisvaikutus alkaa tuntua erityisesti pieni- ja keskituloisilla.

Kuntaveron korotukset eivät myöskään ole kestävä ratkaisu pitkällä aikavälillä. Liian korkea verotus heikentää kunnan houkuttelevuutta asuinpaikkana ja voi kiihdyttää poismuuttoa.

Tasapainon löytäminen palvelutason, verotuksen ja kunnan vetovoiman välillä on ehkä kuntajohtamisen vaikein yhtälö tällä hetkellä.