Kepa: Ilmastolaki vaikuttaa kehitysmaihin

Teollisuusmaiden päästöt sysäsivät liikkeelle ilmastonmuutoksen, jonka vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin kehitysmaihin. Köyhimpien maiden puoli miljardia asukasta tuottavat alle puoli prosenttia maailman päästöistä, mutta äärimmäiset sääilmiöt ajavat juuri heidät ilmastopakolaisiksi, heikentävät hälyttävästi ruoka- ja vesiturvaa sekä vaarantavat kehitysyhteistyöllä vuosikymmenien aikana saavutetut tulokset. Kehitysmaiden köyhät kärsivät muutoksesta eniten, vaikka ovat sen syntyyn vähiten syyllisiä. Tästä on oikeudenmukaisuus kaukana.

Lue lisää →

Eija-Riitta Korhola osuu naulan kantaan

Tiistaina järjestetyn ”Lumiukkojen mielenosoituksen” yhteydessä julkistetut ehdokkaiden ilmastolakikannat saivat europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan kirjoittamaan Polttava Kysymys -kampanjasta ja ilmastolaista Aamulehden blogipalstalla. Korholan kirjoitukset ilmastolaista ovat aina olleet mielenkiintoista luettavaa ja yleensä niistä on löytynyt varteenotettavia argumentteja, joita on ollut mukava miettiä ja tutkia mahtaisiko niissä olla jotain perää. Aiemmin olen aina päätynyt tulokseen, että väitteet ovat puppua ja silmänlumetta, mutta tällä kertaa Korhola on osunut naulan kantaan!

Lue lisää →

Yhden kysymyksen vaalikone avattu

Polttava Kysymys avasi tänään ”yhden kysymyksen vaalikoneen” osoitteessa www.polttavakysymys.fi/vaalikone. Koneessa on tällä hetkellä nähtävillä puolueiden kannat ilmastolakiin sekä ehdokkaiden jakaumat. Neljä puoluetta on ilmoittanut kannattavansa ilmastolakia. Lakia kannattavia ehdokkaita on kaikissa puolueissa. Ehdokkaiden kannat julkaistaan lumiukkojen mielenilmauksen yhteydessä 8.3. Nukkuvia ehdokkaita on vielä monta – lähetä heille vaalikortti osoitteessa www.polttavakysymys.fi/laheta_vaalikortti ja kerro, että ilmastolaki on vaalien polttava kysymys!

Lue lisää →

Edelläkävijyyttä ja ennakkoluuloja – ilmastolaki puhutti vaalipaneelissa

Kehitysyhteistyön palvelukeskus järjesti tänään 1.3. Vanhalla ylioppilastalolla Ulkopoliittisen vaalipaneelin, jossa eduskuntapuolueiden edustajat kommentoivat ajankohtaisia kehitys- ja ilmastokysymyksiä. Ilmastolaki herätti paneelissa runsaasti keskustelua ja kysymyksiäkin. ”Pitäisikö Suomeen saada ilmastolaki, joka pakottaisi radikaaleihin päästövähennyksiin?” kysyi toimittaja Johanna Korhonen. Vihreää lippua heiluttivat vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja vihreiden Anni Sinnemäki. Ilmastolakia vastaan äänestivät keskustan Paula Lehtomäki, kristillisdemokraattien Sari Palm, perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala sekä rkp:n Björn Månsson. Keltaista väriä näyttivät kokoomuksen Sampsa Kataja ja sdp:n Erkki Tuomioja.

Lue lisää →